maanantai 11. syyskuuta 2017

Kaidan eka viestikoe

Ei jäänyt viestikokeen maastosta paljoa kerrottavaa jälkipolville. Parit viimeisimmät treenit eivät oikein menneet putkeen, joten vähemmän yllättäen Kaida ei irronnut ekalle etapille B-pisteeltä. Se kyllä reagoi hyvin hetsaukseen ja oli kovasti menossa, ja starttasikin lähtöpisteestä kun lupa tuli....mutta lähti väärälle reitille. Lähetyspiste sijaitsi rinteen juurella raivatun rajalinjan kohdalla. Viestirata vain lähti raivatulta linjalta viistosti vasempaan . Kaida lähti (kuten aiemmin lähtenyt toinen voittajaluokankin koira) juoksemaan parikymmentä metriä väärää reittiä, ennen kuin siirtyi nenän perässä oikealle reitille mutta pysähtyi sitten siihen ihmettelemään. Uusin käskyn, mutta koira palasi takaisin, josta lähetin sen uudelleen. Taas Kaida ryntäsi matkana, mutta ei edennyt paria kymmentä metriä edemmäs, kun taas pysähtyi. Yritin epätoivoisesti minuutin ajan usuttaa sitä liikkeelle, mutta turhaan, ei lähtenyt. Olimme viimeisissä treeneissä joutuneet viimeisillä etapeilla käyttämään ääniapuja jotta etapit on selvitetty, mutta se kostautui nyt kokeessa. Kaida varmaan jäi epävarmana kuuntelemaan, kuuluuko A-pisteeltä huutoa, ja kun se ei kuullut mitään niin katsoi parhaaksi palata luokseni.

Kokeessa oli yhteensä 4 viestikoiraa, kaksi alokasta ja 2 voittajaluokan koiraa. Molemmista luokista sentään toinen koira sai ykköstuloksen onnistuneesti. Tälle vuodelle tuskin tulee enää meille sopivasti viestikokeita, joten nyt on ensi kesään asti aikaa treenata viesti kuntoon. Täytynee jättää ääniavut kokonaan pois ja keskittyä jonkin aikaa tekemään motivaatiotreeniä raitapaidan kanssa.

Ihan hukkaan viestikoe ei kuitenkaan mennyt, sillä näin kotikenttäkokeessa Kaida suoritti helkutin nätit tottikset! Koe aloitettiin tottiksella ja saimme siitä loppupisteet 93 :o Nyt kaikki meni aikalailla nappiin, jäävät toimivat hyvin (maahan menoa hieman ennakoi) ja noudot hyppyineen sujuivat tällä kertaa ongelmitta. Paukkuihinkaan ei reagoinut nyt mitenkään. Vaikka seuraamiskaaviossa Kaidan painaminen jalkaani vasten saa sen hieman edistämään, niin silti se on minusta pienempi ongelma, kuin liiallinen väljyys ja laiskuus seuraamisessa, jota myös on välillä ollut. Hyvä tietää, että tottiskin meillä voi sujua erittäin hyvin, joten voisin lopettaa stressaamasta itseni hengiltä sen takia :D

Viestiosuuksien jälkeen otimme vielä esineruutuun osaa ihan treenauksen kannalta. Se meni lähes samalla kaavalla kuin Kemissä: Lähetän Kaidan etukulmasta, koira juoksee ehkä puoliväliin ruutua ja kääntyy siitä. Keskeltä ruutua se bongaa nopsaan hajun, jota jää tarkentelemaan, löytää pienen neuloskäsineen ja juoksuttaa sen iloisesti minulle ekan minuutin aikana! Tuomari oli sama kuin Kemissä, tällä kertaa ei verottanut edes yhtä pistettä, vaan antoi esineruudusta meille 30 pistettä. Kiva saada näitä onnistumisia kokeissa, mutta toisaalta koira on nyt saanut harmillisesti vahvistusta siihen, että ei tarvi käydä ruudun perällä asti, kun lähempääkin voi jäädä esineitä etsimään. No, siihen täytyy treeneissä nyt keskittyä, ja haetuttaa siltä esineet ruudun perältä.

Ei auta nyt jäädä tuleen makaamaan, joten ilmoitin meidät tänään jo seuraavaan hakukokeeseen :D Kuun viimeinen päivä on Oulussa seuraava hakumittelö, joten täytyy kai lähteä korkkaamaan siellä avo-luokka...kauhistuttaa jo valmiiksi, mutta onneksi nyt on pari viikkoa aikaa hioa taktiikkaa. En ole ihan varma riittääkö se, mutta yrittänyttä ei laiteta! ;)



In English: We had our first messenger dog trials, but with no result. Kaida was too unsure to leave me from first sending point, so we got 0 points. That was not a big surprise as we have had just couple training sessions during last months. Kaida needs more practice and we will try again next summer! Even though the field part went badly, we got nice points from obedience and lost-object-search. Obedience trial was held in our "home fields" so Kaida had no problems this time. We got 93 points out of 100. I am very proud of that dog! And in object-search she found an object during first minute, so we got full score, 30 points :) Its good to know that we are at least good at something!


maanantai 4. syyskuuta 2017

Viimeisiä kesäpäiviä

Syyskuu on saapunut, mutta Oulussa on vielä saatu nauttia aurinkoisistakin päivistä. Lämpötilat ovat koirille siedettävämmät kuin kesähelteillä, joten syysauringosta on nautittu täysin siemauksin. Nyt kesän mittaan on ollut aika myöntää, että kuluva kesä on Nuutti-corgipapan viimeinen. Sillä ei onneksi vaikuta olevan nivelrikosta ongelmia tai kipuilua, mutta jo talvella fysioterapeutilla kuntoutusta saanut takapää heikkenee hitaasti mutta varmasti. Etenkin oikeasta takakoivesta hermotus alkaa olla sen verran rappeutunut, että koiralla on levolta noustessa yhä vaikeampi saada jalkaa nousemaan muiden tahdissa. Aiemmin tassuista kuluivat kynnet, mutta nyt myös varpaiden sisäsyrjistä on karvoitus alkanut kulua, kun tassu laahaa maata kunnon askeltamisen sijaan.

Hieronnalla koipea on saatu välillä vähän verryteltyä, mutta mikäli kyseessä on se, mitä epäilen, eli etenevä selkäydinrappeuma (degeneratiivinen myelopatia, DM), niin parantumista tilanteeseen ei juuri ole odotettavissa :( Fysioterapeutin sähköhoidolla olisi takajalan lihaksistoa voitu vielä jonkin aikaa hoitaa, jottei liikunnan puutteessa jalan lihaksisto köyhdy, mutta hermotusta  sekään ei voi enää palauttaa. Onneksi DM on hermoston rapautumisen myötä koiralle kivuttomampi vaiva, kuin vaikkapa nivelrikko olisi. Nuutti siis porskuttaisi menemään edelleen vanhaan malliin, mutta yksi koipi vain toimiii yhä hitaammin ja hitaammin. Jossain vaiheessa tulee eteen se päivä, että jalka ei ehkä varaa painoa enää lainkaan. Silloin joudun tekemään yhden elämäni raskaimmista päätöksistä, ja varata aika eläinlääkäriltä viimeistä kertaa Nuutille. Nyt mennään kuitenkin vielä päivä kerrallaan, niin kauan kuin corgipappa näyttää nauttivan elämästään. Toivotaan että näitä aurinkoisia yhteisiä syksyn päiviä meillä vielä riittäisi!



perjantai 1. syyskuuta 2017

Kaidan hakukoe nro 2.

Kaidan toinen hakukoe meni ihan vain kokemuksen keräämisen piikkiin. Pisteillä tottis: 74, haku: 95 ja esineruutu: 29 =198 p ei saatu edes kolmostulosta. Yllättäviä pistemenetyksiä tuli etenkin tottiksessa, mutta silti oli erinomaisen tyytyväinen suoritukseemme päivän päätteeksi. Etenkin itselle tuo esineruutu on ollut melkoinen mörkö, koska vuosi sitten ekassa kokeessamme jäimme siinä nollapisteille. Koska koulutustunnus saatiin jo viime vuonna alokasluokasta, ei tämän kokeen penkin alle meno tosiaan harmittanut, koska toisaalta koira myös tsemppasi mainiosti pitkän päivän yli itsensä!

Allekirjoittaneelle lähtö aikaisin aamulla ajamaan Kemiin hakukokeeseen oli lääkeaamupalan takana. Vatsani oli koko yön kipeä ja aamulla olisi tehnyt mieli lähinnä jäädä sängynpohjalle...mutta koska tälle vuodelle olimme jo joutuneet jättämään kaksi edellistä koetta väliin (toisen esti tassuhaava ja toinen peruttiin osallistujapulan vuoksi), niin pakkohan meidän oli lähteä! Enpähän ehtinyt jännittää sitä, mitllaisia pisteitä saisimme, kun murehdin vain sitä että kestääkö vatsani tottiskaavion läpi jne ;)

Tällä kertaa aamu alkoi tottissuorituksilla. Menimme Kaidan kanssa ensin taas paikkikseen. Se jännitti jonkin verran, koska koetta edeltäneissä treeneissä maassa makuu oli tuottanut paljon pään vaivaa ja Kaida oli alkanut pomppia itsekseen ylös makuulta ynnä muuta mukavaa. Kokeessa paikkiksessa ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa, huh helpotus! Saatoin siirtyä omaan seuraamiskaavioomme hieman levollisempana. No, jälleen paukkujen kohdalla Kaida reagoi vahvasti: tällä kertaa se alkoi haukkua minulle vaativasti seuratessaan kun paukut kuuluivat. Ei sentään nyt pyörähtänyt ympäri, kuten vuosi sitten! Toisaalta Kaida aina saa lisää ryhtiä laukauksista: lopun seuraamisen se teki melkein vasempaan jalkaani nojaten (sitä tuomari kokeen lopuksi hieman jo kritisoi). Ihmisryhmää emme juuri olleet treenailleet, mutta sekin meni ongelmitta. Jääviä jännitin, etenkin maahanmenoa liikkeestä. Niissäkin huoleni oli kuitenkin turha, Kaida suoritti liikkeet kiltisti, vaikkakin jälleen tavaomaisen hitaasti. Lopuksi oli sitten vielä noudot. Tasamaannouto oli ok. Hyppyesteellä heittoni meni vähän vikaan, ja kapulan lentorata meni esteen sivusta, mutta se kieri kuitenkin esteen taakse. Turhan luottavaisena lähetin Kaidan samantien hyppyyn, mutta koirapa seurasikin kapulan lentorataa, eli kierto hypyn mennen ja tullen, vaikka noudon tekikin nätisti. Plääh. Siirryimme A-esteelle, ja tällä kertaa tähtäsin heiton paremmin. Kapula näytti lentävän nätisti yli ja esteen taakse, joten lähetin Kaidan kiipeämään...ja samalla hetkellä kapula kierii vielä näkyviin selvästi vinoon esteen sivuun. Vedin varmaan henkeä napakasti, sillä jo matkaan lähtenyt Kaida tekikin stopin esteen juurelle ja palasi takaisin perusasentoon. Olin ollut liian hätäinen lähetyksessä, taas! Kysyin tuomarilta, voinko vielä uusia heiton, mutta koska olin jo ehtinyt koiran lähettää, ei auttanut muu kuin antaa uusi käsky ja toivoa parasta. "Kiipeä - nouda!" käskyllä Kaida kipusi A-esteen yli ja haki kapulan, mutta palasi takaisin esteen ohi lyhintä reittiä. Voihan rähmä! Viimeisenä liikkeenä oli enää eteenlähetys. Sen kanssa on ollut jälleen maahanmenossa ongelmaa, mutta nyt koetilanteessa Kaida meni - vaikkakin hieman hidastellen - maahan heti ensimmäisellä käskyllä.
Estenoutojen miinusten takia tottispisteemme olivat siis vain 74 (ekassa kokeessa saimme 85). Toki se harmitti, mutta olin myös hyvin tyytyväinen siihen, että pelkäämäni "vaikeat" liikkeet Kaidalle menivät niin hyvin. Estenoudot pitäisi olla helppo juttu korjata kuntoon ennen seuraavaa koetta :)

Tottiksen jälkeen siirryimme maastoon, ensin hakuradalle ja lopuksi esineruutuun. Kaida oli viidestä koirakosta viimeisenä (ainoana alokasluokkalaisena), joten ennen hakua oli edessä parin tunnin odotus. Mahani oli jo vähän rauhoittunut, ja muutoinkin hermoni pysyivät ihmeen hyvin kasassa, vaikka olisin hyvin voinut olla koejännityksen lamauttama! Hakurata oli varsin tiheäkasvuisessa sekametsässä, joten lähetin Kaidan ensin oikeaan kulmaan, joka oli hieman helpompi kulkuinen. En nähnyt upposiko Kaida täysin kulmaan asti. Hetken päästä kutsuin sen takaisin ja lähetin vasemmalle (jonne lähetys piti tehdä etureunan kreppien ulkopuolelta, koska taimikko oli todella tiheää. Kaida katosi pian kasvuston sekaan, ja viipyikin siellä varsin pitkään. Huutelin sitä hetken takaisin, ennen kuin sain sen yliheitolla taas oikealle puolelle. Hetken risteilyttämisen jälkeen, kun Kaida oli keskilinjalla, tuomari hoksautti minua, että koiralla ei ole hakurullaa enää pannassa! :o Jossain vaiheessa rulla oli ilmeisesti tarttunut oksaan tms ja tippunut metsään. Koira oli siis hakuillut ilman ilmaisuvälinettä, tosi hyvin meni! :D Minulla on onneksi aina vararulla treeniliivin taskussa mukana, joten lähetin koiran sen kanssa uudelleen töihin. Kaida oli jo tainnut kaivatakin rullaa, sillä nyt se lähti samoin tein hieman takaisin päin radalla ja ilmaisi siellä syvällä alueen perällä kuopassa makaavan maalimiehen. Kokeen jälkeen molari kertoi että koira oli käynyt hänen luonaan jo aiemmin, mutta ilmeisesti sillä ei silloin enää ollut rullaa pannassaan. No, yksi löydetty maalimies meille siis ainakin, jee! Näytöltä palattuamme lähetin Kaidan uudelleen oikealle, missä se oli käynyt jo aiemmin nuuhkimassa lahoavaa vanerilaatikkoa. Keskilinjalle ei aivan näkynyt, onko kyseessä piilo, joten annoin Kaidan ilmaista sen...ja tyhjäksihän se osoittautui. Sen jälkeen Kaida tuntui tarttuvan muihinkin "kylmiin piiloihin", joita radalla tuntui riittävän. Se ei myöskään oikein jaksanut enää upota radan perälle. Harmillisesti, sillä kun tuomari ilmoitti ajan loppuneen, olimme aikalailla oikealla radanpuoliskolla olleen maalimiehen kohdalla, mutta Kaida ei vain ollut lähtenyt tarpeeksi syvälle. Kävimme kuitenkin nostamassa viimeisen molarin hieman avustetusti Kaidalle. Ensimmäinen molari meiltä oli jo kuulemma jäänyt hoksaamatta vasemmasta etukulmasta. Loppupisteemme olivat siis 95 (ekassa kokeessa 160) ja tuomari kehui Kaidan työskentelyä ja ilmaisua+näyttöä. Olin suoritukseen tyytyväinen itsekin, ottaen huomioon miten vähän olemme saaneet treenattua viime aikoina.

Viimeiseksi oli sitten esineruudun vuoro. Tätä pelkäsin ehkä eniten, sillä olisi todella masentavaa jäädä taas pisteittä ja treeneissä Kaida ei esineruudussa ole oikein edistynyt. Se oli jo haun jälkeen väsy, joten kun lähetin sen ruudun vasemmasta kulmasta ja koira ei edennyt kuin muutaman metrin kun jo jäi pyörimään ruudun reunalle, olin jo luovuttaa. Kaida teki pienen mutkan ruudun ulkopuolella, etenki korkeintaan puoliväliin ja palaili siitä. Otin koiran hallintaan ja siirryimme keskemmelle etsintälinjalla. Lähetin Kaidan uudelleen, ja kas! Se juoksikin melkein suoraan lähes keskellä ruutua olevalle esineelle, tarkensi hajun lähteen (pehmeä kangastasku tms), otti sen ja toi minulle käteen! Olin kieltämättä ratketa riemusta. Mikä tuuri meille, että ruudussa oli yksi esine lähempänä meitä, phuh! Tuomarikaan ei löytänyt paljoa huomautettavaa (onneksi Kaida ei ehtinyt harjailla päämäärättömästi pidempään, vaan suorituksemme oli nopea), ja saimme yhtä pistettä vaille täydet pojot esineruudusta. Mikäli kaikki ruudun esineet olisivat olleet takarajalla, niin epäilen että olisimme jääneet taas nollille pisteissä. Onneksi kuitenkin saimme tästä onnistumisen kokemuksen, niin on enemmän motivaatiota taas treenata esineruutua lisää!



Kaikkiaan koe siis meni meillä osittain alta riman, mutta siltä päällimmäisenä on ihme kyllä onnistunut fiilis! Erityisen kiva oli huomata, ettei koejännitys tällä kertaa ollut päällimmäisenä mielessä, enkä myöskään masentunut vaikka saimme vähemmän pisteitä kuin viime vuonna. Koesuorituksissa ei myöskään ilmennyt mitään, mitä ei treenillä saisi luultavasti korjattua kuntoon seuraavaan kokeeseen. Kemin hakukoe olisi siis oikein hyvä kokemus oppimisen kannalta. Ehkä jatkossa kokeita ei tarvitse enää niin jännittää, koska "epäonnistuminen" on nyt koettu ja näin, ettei se haittaa mitään. Päinvastoin,  koepaikalla oli palkintojen jaossa yleisesti iloinen tunnelma, koska yksi 3-luokan koirakoista sai kokeessa kauan yrittämänsä kolmannen ykköstuloksen, eli koirasta tuli käyttövalio haussa sen myötä! Ei voi kuin nostaa hattua toisten sinnikkyydelle ja uurastamiselle noin hienon tuloksen eteen ^_^


Kemin jälkeen jätämme hakuilut kuitenkin pariksi viikoksi tauolle, ja keskitymme pitkästä aikaa viestin treenaukseen. Oulussa on viestikoe jo la 9.9, ja ilmoitin meidät jo mukaan, joten täytynee treenata sitäkin välillä! Ja hakukokeitakin on kotikulmille tulossa ehkä parikin tälle syksylle, ja kun ilmoitimme Kaidan vielä luonnetestiinkin lokakuulle, niin kalenterissa riittänee aktiviteettia koiraharrastuksen parissa ihan riittämiin ;)

Tässä vielä kuvakavalkaadi Kaidasta Kemin hakukokeen esineruudusta, kuvista kiitos Anita Kellokankaalle!

Esineruutu alkamassa
Esine löytyi toisella pistolla!
Tuotiin perille asti :)

Suut messingillä ^_^


maanantai 14. elokuuta 2017

Pakolliset jossittelut

Eilen sain kuvailtua Ruotsin reissumme, mutta en saanut samaan postaukseen mahtumaan päivittelyä siitä, mitä kaikkia tavoitteita meiltä nyt romuttui tältä vuodelta. Tässä aiheesta lyhyt listaus, mitä olisi voinut tapahtua, JOS Kaida olisi saanut sertin Svenstavikista.

  • Ruotsin muotovalioituminen, ja jos Norjastakin 7.10 tulisi serti, niin oltaisiin saatu Kaida Pohjoismaiden muotovalioksi (mikä oli oma henk.koht tavoitteeni koiralle tämän vuoden näytelmistä) ja samalla Kansainväliseksi muotovalioksi.
  • Oltaisiin kerrankin saatu pisteitä rotuyhdistyksen Vuoden Holsku -kisaan, mm. näyttelyholsku ja Vuoden kansainvälisin -kategorioihin.
  • C.I.B tittelillä oltaisiin voitu saada palveluskoirayhdistyksemme vuoden 2017 juhlavuoden (yhdistys täyttää 70 vuotta) pränikkä, kun yhdistys ensi tammikuussa palkitsee menneen vuoden menestyneitä koiria.
  • Oltaisiin voitu harkita Kaidan sterilointia jos näyttelyrintamalta olisi saatu voitettua "ylin" titteli, eli kansainvälinen muotovalio. Näin juoksut ei olisi haitanneet kesän 2018 koekautta. Sterilointia ei kuitenkaan viitsisi tehdä ennen näyttelyuran "lopettamista", koska ei voida etukäteen tietää mitä tuon turkille tapahtuu leikkauttamisen myötä.

Mutta ei auta jossittelu. Nuo tavoitteet meni romukoppaan tältä vuodelta ja se siitä. Ehkä me tästä vielä noustaan ja käydään siellä Norjan Harstadissa, kunhan on ensin kaiken varalta hommattu ne hammastodistukset ja muut mahdolliset ja mahdottomat raportit! Ja joulukuulle on buukattuna myös Messukeskuksen näyttelyt, jossa tänä vuonna jaossa myös Pohjoismaiden Voittaja-titteli, joka Kaidalta vielä uupuu.

Ja eiköhän me pk-kokeisiinkin vielä päästä. Tänään lunastin paikan su 27.8 hakukokeeseen Kemiin ja 9.9 olisi myös viestikoetta Oulussa tarjolla. Pariin luonnetestiinkin syksylle ollaan jonotuslistalla, jos vaikka paikkoja vapautuisi. Nyt kuitenkin koputan puuta ja intoilen tulevista koitoksista vain maltillisesti: ei voi taas tietää, mitä seuraavia vastoinkäymisiä kohtalo on tiellemme varannut ;)

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kuinkas siinä taas sitten kävikään...?

Noniin. Viikko piti asiaa pureksia, ennen kuin lopulta pystyn tekemään Ruotsin näyttelyreissusta blogipostauksen. Näyttelyhän meni meiltä totaalisesti penkin alle, koska tanskalaistuomari lätkäisi meille heti kättelyssä EVA (Ei voida arvioida) arvosanan. Sanallinen arvio käännöksineen löytyy "Näyttelyt" välilehdeltä.

Tappion katkera kalkki on ollut vaikea niellä, mutta minkäs teet. Koko vuoden jatkunut epäonnen kierre sen kuin jatkuu, joten eihän tämän olisi pitänyt yllätyksenä tulla. Koko noin 900 km menomatkan ajan kyllä odotin, että matka keskeytyy tai vastaavaa, koska olin ihan varma että jokin vastoinkäyminen tämänkin näyttelyreissun tyssää. Taisin edellisessä postauksessa sanoa (tai ainakin ajattelin niin), että huokaisen helpotuksesta vasta kun olemme päässeet kehään Svenstavikissa. Ei olisi pitänyt, sillä siellä kehässä se isku munille sitten tuli ;)

Menomatka Oulusta Ruotsiin lauantaina sujui kauniissa poutasäässä. Yövyimme välillä Östersundin lähellä mukavalla camping-alueella mökissä. Sieltä tarvitsi enää aamulla ajella vajaan tunnin matka Svenstavikiin. Sunnuntaina suuntasimme muka hyvissä ajoin näyttelypaikalle, mutta hieman kiirehän siinä kuitenkin tuli. Pari paikallista näytteilleasettajaa ehti käydä juttusillamme ihastelemassa Kaidaa, eräskin ruotsalainen kävi kehumassa neitiä ja kertoi että hänellä on kotona pitkäkarvoja. Tuskin olimme saaneet uutta pop-up näyttelytelttaamme (jonka pystytys onkin yllättävän kinkkinen juttu, ne mokomat raudat vääntyvät aina jengalle!) pystyyn kun kehässä ennen Kaidaa olleet colliet olikin jo käyty läpi. No, enpähän ehtinyt jännittää enempää vaan kirmasin Kaidan kanssa kehään rodun vaihtuessa, sillä olimme ainut holskuedustus kyseisessä kansainvälisessä näyttelyssä.

Kehää tuomaroi tanskalainen miestuomari. Heti aluksi hän tuli tarkastamaan Kaidan hampaat ja kysyi, onko meillä hammastodistusta mukana. Hämmennyin kysymyksestä melkoisesti, sillä tietääkseni Kaidalta ei puuttunut hampaita. Hammaspuolen englannin kielen sanastoni osoittautui aika heikoksi, kun yritin asiaa selittää tuomarille. Kuulemma kuitenkin Kaidan kulmahampaat olivat katkeilleet, ja siitä pitäisi olla todistus että se on ollut onnettomuus(/luonnollinen kuluma?) eikä tarkoituksella tehty hammasoperaatio. Edelleen takellellen yritin selittää, että hampaiden kärjet ovat kuluneet keppien ja kivien kanniskelusta. Tuomari poistui kehästä kysymään mielipidettä joltakulta toiselta tuomarilta. Nyt jo hieman hätääntyneenä yritin kysellä kehäsihteeriltä, millaista todistusta tuomari on vailla, ja kerroin, että meillä ei ole eläinlääkärin todistusta koska kukaan hampaat nähnyt el.lääkäri ei ole nähnyt hampaissa mitään sanomisen arvoista vikaa. Eikä missään aiemmassa näyttelyssä niistä ole sanottu, vaan tuomarit ovat vain todenneet kaikkien hampaiden olevan tallella ja purennan olevan oikea.
Katkenneet kulmurien kärjet koituivat reissumme kohtaloksi.

Lopulta tuomari palasi, saneli arvostelua, pyysi nähdä Kaidan liikkeessä, saneli lisää, ja tuli sitten sanomaan, että ei voi antaa arvosanaksi muuta kuin EVAn hampaiden vuoksi. Kehäsihteeri kävi tuomassa arvostelulapukkeen käteeni hieman anteeksipyytävän näköisenä. Olo oli kuin puulla päähän lyöty, kun kävelin kehästä pois paperi kourassa. Siis mitä juuri tapahtui? Yhden hammastodistuksen vuoksiko koko Ruotsin reissumme meni roskakoriin? Hetken aikaa kokoilin itseäni teltassamme (myönnetään, saatoin hieman itkeä katkeruuttani ulos), kunnes päätimme käydä näyttelyportilla päivystäneen eläinlääkärin juttusilla. Hän katsoi Kaidan hampaat ja myönsi, että kulumat ovat aivan luonnollisia aikuiselle koiralle. Avulias eläinlääkäri lähti mukaamme antamaan lausuntonsa myös suoraan tuomarille kehän luo. Pitkään eläinlääkäri ja tuomari keskustelivat ruotsiksi (?), mutta sekään ei auttanut. Tuomari ilmoitti, ettei voi muuttaa enää kantaansa ja että hän tarvitsisi raportin eläinlääkäriltä, joka on aiemmin jo nähnyt Kaidan hampaat ehjinä. Harmitus oli läsnä vahvasti, mutta olin todella kiitollinen eläinlääkärille, joka ymmärtäväisenä yritti edes auttaa meitä. Ei auttanut muu kuin lähteä purkamaan leiriä ja kotimatkalle hyvin hyvin kalliin ja turhan näyttelyarvostelu-paperilappusen kanssa.

Koska meillä menikin Svenstavikissa alle tunti, olisimme voineet ehtiä ajella sunnuntain aikana koko matkan takaisin Suomeen samana päivänä. Pidimme kuitenkin paluumatkalla taukoja sekä koiran uittoon että omaan evästykseen (ei muuten löydy liian tiuhaan noita huoltoasemia Ruotsin puolelta) ja ajelimme rauhassa tunteitamme viilennellen. Yksi valopilkku oli Stugunin random pikkuhuoltamo keskellä ei mitään. Löysin itselleni uudet ulkoiluhousut huoltamolta! Olen koko kesän metsästänyt ulkoiluun ja koiratreeniin sopivia pöksyjä ilman tulosta, aina on jokin mättänyt kokeilemissani housuissa, mutta tuolta huoltamosta löytyi sopivan kokoiset housut halvalla! Ha! Ajoimme tällä kertaa rannikon reittiä, eli suuntasimme Östersundista kohti Örnsköldsvikiä. Toisin kuin suht tylsällä sisämaan reitillä, tuo reitti oli todella nättiä maisemallisesti. Norjamaiset vuonolaaksot tunneleineen ja jyrkkine kukkuloineen toivat hieman lohdutusta hukkareissulle. Matkan varrelle tosin sattui myös pitkiä tietyömaapätkiä (joista ehkä kiellettiin ajamasta, mutta eihän me turisteina ruotsia ymmärretty niin selvästi :D), reikäpäisiä kanssa-autoilijoita ja jopa nelikaistaisen tien yli uhkarohkeasti pomppivia kauriita, että illan alkaessa hämärtyä totesimme, että parempi nukkua vielä Ruotsin puolella. Yllätykseksemme kaikki rantatien camping-alueet olivat tupaten täynnä. Netissä varauskalenterit näyttivät "eioota" ja kaikki tienvarsille näkyvät leirintäkohteet olivat valkoisena matkailuvaunuista. Lopulta jouduimme nöyrtymään ja venyttämään budjettia, kun ainoana majoitusvaihtoehtona vapaana löytyi Skellefteasta Bed&Breakfast hotelli, johon sai ottaa koirankin. Kurjan päivän päätteeksi oli kieltämättä ihanaa käydä lämpimässä suihkussa ja kaatua oikeaan sänkyyn puhtaiden lakanoiden väliin (kunhan oli ensin siirtänyt hieman raitapaitakoiraa, joka samantien huoneeseemme päästyämme ponkaisi sänkyyn ja valtasi sen itsepäisesti :D ).

Maanantain puolella loput alle 500 km sujuivat huomattavasti helpommin levänneenä. Shoppailimme hieman Haaparannassa ja Kaida pääsi pulahtamaan Torniojokeenkin. Kotona olimme lopulta maanantaina kuuden aikaan iltapäivästä. Kaikkineen matkaan meni siis 3 vuorokautta ja kilometrejä kului päälle 1800. Kaikkia rahallisia kuluja majoituksista, syömisistä ja bensoista en halua edes alkaa laskea! Ei ehkä ole yllätys että edelleen harmittaa että tuli lähdettyä. Jos vielä tänä vuonna päätämme kokeilla Norjan näyttelyitä, niin täytynee hakea sitä ennen todistukset kaikesta mahdollisesta eläinlääkäriltä, ettei kävisi niin kuin Sventavikissa.

Näyttelystä ei nyt jäänyt juuri kuvasaldoa käteen, joten tässäpä ihan vain reissun varrelta kuvistusta:


Menomatkalla. Jossain kuvassa on sateenkaaren alku
Sisämaassa etelään mentäessä oli hyvin lappilainen tunnelma.

Melkein perillä
Perillä, uusi teltta ehti olla pystyssä ainakin puoli tuntia!
Näyttelyn jälkeinen perinteinen palkinto-uimareissu koiralle.


Upeita maisemia järvi/jokialueella rannikolle päin mentäessä


B&B majoitus tuntui miellyttävän Kaidaakin.
Turistipose aamulenkiltä maanantailta
Skellefteassa ankatkin olivat erikoisempia



Kaida Torniojoessa, eli melkein ollaan jo kotona!







keskiviikko 2. elokuuta 2017

Toinen erä / Round two

Epäonnisen kesäkuun jälkeen on aika ottaa uusi yritys. Tälle viikolle edessä olisi koiranäyttely Ruotsin Svenstavikissa ja siitä viikon päästä hakukoe. En tosin nuolaise ennen kuin tipahtaa, sillä entistä skeptisempänä odotan vain, että mikä sattumus nämäkin suunnitelmat romuttaa ;) Vasta kun pääsemme kehään sunnuntaina, taidan lakata pelkäämästä näyttelyynpääsyn peruuntumista! Siihen asti istun sormet ristissä puuta koputellen ja koirankin taidan kääriä kuplamuoviin kaiken varalta :D


In June we missed both dog shows and working dog trials thanks to Kaidas paw accidents. But during this month we are trying once more! Coming weekend we have a show in Svenstavik, Sweden. And a week after that we are taking part in searching dog trials. Okay well I am a bit skeptical about these plans, as anything can still happen that could prevent our participation in competitions. I think that I can breath freely only AFTER the show ring... if we manage to get into Sweden this time ;)

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Leirin jälkeistä elämää

Kamat autoon ja menoksi!
Viime kesänä leireilimme Kaidan kanssa pk-treenien merkeissä belgien leirillä, mutta tänä kesänä pääsimme ihan rotutovereiden joukkoon. Viikko sitten pidettiin hollanninpaimenkoirien pk-koulutusleiri Padasjoella, koulutuskeskus Palotaruksella. Vaikka matkaa tuli yli 400 km yhteen suuntaan, saimme onneksi Oulun suunnilta kasaan kimppakyydin, joten matkustus sujui jouhevasti.

Vaikka saapumispäivä torstaina oli tihkusateinen, oli loppuviikko onneksi selkeämpää keliä. Saimme treenailla välillä jopa helteisessä auringonpaisteessa. Onneksi hakutreenit järjestettiin varsin lehtomaisessa metsikössä, jonka rehevyys lievensi kuumaa keliä. Tosin polttiaisilta, paarmoilta ja itikoilta suojautuminen oli sitten vähän haastavampaa, mutta niidenkin kanssa pärjättiin :D

Olimme siis ilmoittautuneet hakuryhmään leirille. Holskujen leirillä kukin ilmoittautui vain yhteen lajiin, siinä missä viime kesän belgien leirillä pääsimme treenaamaan maastolajin lisäksi yhtenä päivänä tottista ja yhtenä esineruutua. Etukäteen olin ajatellut treenailla Padasjoella sitten illalla maastojen jälkeen tottelevaisuutta itsekseni, mutta jo ensimmäisen treenipäivän jälkeen ne suunnitelmat unohtuivat. Kun ensin oli oltu aamupäivä klo 9-13 ja sitten iltapäivä klo 14-18 maastossa, ei juurikaan jäänyt virtaa niin ohjaalle kuin koirallekaan treenailla muuta. Toisin kuin moni muu, joka jaksoi vielä istua leirikeskuksen kodalla tai saunalla yömyöhään, itse painuin kyllä mieluiten pehkuikin viimeistään puoliltaöin, koska aamulla piti jo klo 8 olla aamupalalla.

Perjantai-päivälle oli aikataulutettu myös Salme Mujusen Koiran rakenne-luento, jolle olin myös ilmoittaunut. Vaikka sen päivän iltapäivän maastotreenin väliin jäänti hieman harmittikin, olin toisaalta hyvilläni siitä että saimme kevyemmän aloituksen leirille ja Kaidakin sai lepäillä torstain matkustuksen ja perjantain aamutreenien päälle kunnolla. Rakenneluento oli toisaalta todella mielenkiintoinen ja antoi hyvän alkeisopetuksen siitä, miten koirien rakennetta tulisi tarkkailla ja millaisia ominaisuuksia rakenteesiin liittyen koirista voi päätellä. Näin yhden nivelrikkoisen ja yhden spondarikoiran omistajana koiran rakenneoppia kuuntelisi mielellään vielä paljon lisääkin!

Lauantai oli sitten meillekin täysi treenipäivä. Hakuryhmän koiraluku oli sille päivää viiden koiran luokkaa, mikä oli juuri sopiva. Ehdimme sekä aamupäivälle että iltapäivälle ottaa maastossa täyden treenikierroksen ja koirien välillä hieman palaveerata ja käydä läpi koirakoiden treeniä. Ryhmässämme oli vaihtelevalla tasolla olevia koiria, mutta yhtään täysin aloittelijaa ei ollut mukaan sattunut. Osalle treenissä keskityttiin ilmaisun harjoitteluun, osa taas pääsi tekemään lopputreenistä ihan kokeenomaistakin
treeniä. Kaida ja siskonsa Sindi edustivat pitkäkarvaholskuja, muut osallistujat olivat karkeakarvaista muunnosta rodusta, plus sitten kouluttajamme dopperi.

Kaidan kanssa tavoitteeni oli saada treenata mahdollisimman paljon erilaisia umpipiiloja. Ekoissa treeneissä kuitenkin isompana ongelmana kouluttajan mielestä tuntui olevan maalimiesmotivaatio ja alueen perälle asti uppoaminen, sekä etukulmien tarkastus. Otimme siis joka treenissä vahvistusta kulmiin, joko niin että molemmissa oli maalimies, tai sitten vain toisessa. Lauantain aamupäivän treenissä otin Kaidalle vain risteilyharjoistusta yliheittojen kera. Emme ole juurikaan hakua treenanneet viimeisen kuukauden aikana tassuhaverista johtuen, joten halusin ottaa treenin rauhallisesti jotta näkisin, rasittuuko Kaidan käpälä mitenkään. Onneksi kesäkuun alun tassuonnettomuus ei näkynyt Kaidassa enää mitenkään. Tosin lähestyvät juoksut saattoivat tehdä sen, että Kaidalla oli välillä hieman keskittymisongelmia.

Saimme kuitenkin lauantaina iltapäivästä tehtyä 100 metrin radan kokeenomaisesti, Kaida nosti alueelta 3 maalimiestä, vaikkakin alueen läpikäynti olisi voinut olla hieman järjestelmällisempää (radan loppupäässä olevan maalimiehen se bongasi jo keskilinjan puolivälistä ja nosti tämän siis toisena). Maalimiehet eivät kuitenkaan olleet umpipiiloissa, joten se jäi vielä treematta, miten kokeessa Kaida osaisi ilmaista myös umpparin. Sunnuntain aamupäivän treenissä, eli leirin viimeisell treenikerralla, kun otimme taas umpipiiloja, ilmaisuongelma selkiytyi vihdoin kouluttajallekin. Kompostikehikosta tehdyn umpparin Kaida tajusi ilmaista, mutta umpinaista vanerista koppipiiloa koira kierteli niin kauan, että maalimies tarjosi hieman kättään haisteltavaksi. Vasta sen jälkeen Kaida otti rullan ja teki näytön ok. Samanlainen tilalnne oli telttapiilolla: maalimiehen piti pistää käsi Kaidan nähtäville, ennen kuin koira tarttui rullaan. Tämä on siis selvästi asia, mikä meillä pitää ratkaista ennen seuraavaa koetta (elokuun puolessa välissä, iik!).

Saimme pk-leiriltä hyvää kokemusta uusista maastoista ja vieraista maalimiehistä. Koska sekä kouluttaja että useimmat ryhmäläiset ovat treenanneet hakua erilaisten ääni- ja näköapujen kautta, en itse ehkä saanut treeneistä irti varsinaista koulutusapua. Kun Kaida on treenattu alkeiskurssilta lähtien eleettömällä hakukoulutuksella, alkaisin tässä vaiheessa jo kaivata kyseisen metodin jatkokurssia edistyneille :D Juurikin alueen järjestelmällinen läpikäynti ja umppareiden ilmaisu eleettömin opein on minulle vielä vieras asia, johon luultavasti tarvisin ulkopuolisen kouluttajan neuvoja. Katsotaan nyt, mitä saamme omatoimisesti aikaan tässä loppu kesän aikana. Elo-syyskuuakselilla Oulun seudulla ja Pohjois-Suomessa ylipätään on hakukokeita suhteellisen mukavasti tarjolla. Vielä on mietinnässä, käymmekö nyt kuitenkin vielä kertaamassa alokas-luokan, ja jonka jälkeen -toivon mukaan- onnistuneen koekokemuksen kautta olisi varmempi olo siirtyä avoluokkaan. Omien heinäkuisten työkiireiden vuoksi ainakin seuraavaan kokeeseen emme tule ehtimään treenata kovin montaa kertaa, joten ehkä se 100m hakurata tuottaa meille ihan tarpeeksi vielä haastessa ;)

Loppuun vielä pieni kuvakavalkadi viikonlopulta! Kaida pääsi viikonlopun aikana paitsi uimaan usein, myös treffaamaan siskojansa! Typykät eivät juuri toistensa seurasta perustaneet, mutta ainakin saimme pitkästä aikaa niistä räpsittyä yhteiskuvia! :)